3D-ratkaisujen ammattilainen

Olemme suomalainen, 2013 perustettu ainetta lisäävään valmistusmenetelmään eli tutummin teolliseen 3D-tulostukseen ja siihen liittyviin ratkaisuihin ja palveluihin sekä 3D-teknologian kehittämiseen erikoistunut yritys. Yrityksen perustajat ovat kokeneita 3D-tulostuksen ammattilaisia, jotka ovat seuranneet alaa mielenkiinnolla jo yhdeksänkymmentäluvun lopulta asti ja hyödyntäneet osaamistaan teollisissa lopputuotteissa vuodesta 2006.

Pyrimme tarjoamaan asiakkaillemme ja kumppaneillemme aina parhaan mahdollisen ratkaisun, oli se sitten 3D-teknologiaan pohjautuva tai perinteisin menetelmin toteutettava. Asiakkaidemme tarpeiden ymmärtäminen on meille tärkein asia nyt ja tulevaisuudessa, ja tavoitteenamme on olla asiakkaillemme lisäarvoa tuottava kumppani tuotteen koko elinkaaren ajan suunnittelusta tuotantoon ja jälkimarkkinoihin saakka. Tukenamme tässä on kattava yhteistyöverkostomme, johon kuuluu niin kotimaisia kuin kansainvälisiäkin yrityksiä sekä tutkimus- ja oppilaitoksia.

Toimipisteet

Päätoimipisteemme on Salossa, jonne olemme keskittäneet massatuotannon ja palvelutuotantomme.

3DTechin perustajat Tomi Kalpio ja Marko Piira